𝒮𝓅𝒶𝒸𝑒 𝒮𝓉𝑜𝓇𝓂

Fwb, tamma

168 cm, mustatobiano

s. 7.3.2012 [10v]

Estepainotteinen, 160 cm

om. Hilla Järvinen

Space Storm tutuille Senya on kokenut kilparatsu suurella sydämmellä. Vaikka Senyalta ei löydy paljoa ikää, se on asiallinen tilanteessa kuin tilanteessa eikä pelkää lähes mitään (jos jäniksiä ei lasketa).  

Koko ikänsä Suomessa asunut Senya ei ole siltikään tykästynyt Suomen kylmiin talviin ja näyttääkin aina ulos vietäessä talvisin hyvin närkästyneeltä vaikka toppaloimikin on päällä. Märkä ja kylmä lumi ei ole siis mieleen. Kesää tamma rakastaa. Siis ihan kaikkea kesässä. Ulkona ratsastelu, maastot, laiduntaminen ja uiminen. Yhtä asiaa Senya kesässä vihaa. Ötököitä. Ne ovat kerrassaan sitämätön riesa. Pyörivät koko ajan ympärillä, varsinkin iltaisin kun on viileämpää ja itikat lähtevät liikkelle.

Tamma rakastaa hyppäämistä. Se menee aina innoissaa korvat tötteröllä esteitä kohti ja sen tekniikka hypätä on kerrassaan herkkua silmille. Sillä on myös omaa hyppysilmää. Se innostuu esteillä menemään kovaa, siis todella kovaa, mutta järki päässä ettei se kaahota esteiden sekaan. Se kuuntelee nätisti apuja ja liikkuu koulutunneilla hienosti muodossa. Sitä on kerrassaan ihanaa ratsastaa, mutta ei se silti aloittelijoille sovellu. Se osaa tarvittaessa omat jekkunsa, vaikka ne eivät kovin pahoja ole, vaikka Senyasta voi niiden jälkeen tuntua maailman hurjimmalle hevoselle.

Senya pitää muista hevosista, sekä ratsastaessa että "vapaalla". Se pitääkin useasti tarhasta hakiessa keskeyttää rapsuttelu tuokiolta tai muulta seurustelulta. Se osaa tarhata yksin, mutta se tykkää enemmän olla muiden seurassa. 

Hilla huomasi Senyan myynti-ilmoituksen ihan vahingossa, mutta ihastui heti sen ulkonäköön ja luonteeseen. Koeratsastuksen jälkeen kaikki oli jo päätetty. Senya saapuikin parin päivän päästä uuteen kotiinsa, jossa se hellitään jo miltei pilalle. No ei vaan se rakastaa uutta kotiaan ja kaikkea kivaa tekemistä. Sellainen aktiivinen neiti hän on.


ISJS 160 cm
ISJS 160 cm
Treeniä kesän kisoihin!
Treeniä kesän kisoihin!


KILPAILUT

20.03.2022 🇬🇧 Stall Green Mage / IJS International Jumping Shows ISJS (H. Järvinen) - 160 cm - 2/32, 0-0 vp

02.04.2022 🇫🇮 Edsvikin Talli / Spring Festival Show (H. Järvinen) - 130 cm -15/37, 0 vp 73,959 s

02.04.2022 🇫🇮 Edsvikin Talli / Spring Festival Show (H. Järvinen) - 160 cm - 4/37, 0 vp 69,376 s

19.06.2022 🇬🇧 Stall Green Mage / IJS International Jumping Shows ISUJS (H. Järvinen) - 160 cm - 13/32, 0-4 vp

21.06.2022 🇫🇮 Vaahterajoen Ratsutila / Kesä Kisat (H. Järvinen) - 110-120 cm - 8/12

21.06.2022 🇫🇮 Vaahterajoen Ratsutila / Kesä Kisat (H. Järvinen) - 130 cm - 13/14

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita